Viime yö oli taas hyvinkin Rangaistuksen omainen :) Hauskaa oli kaikilla, paitsi niillä muutamalla yleisön edustajalla, jotka eivät tajunneet asiaa ollenkaan. Meinasi joku vetää herneen nenäänsä poikien soittotaidosta / pukeutumisesta.
Ihmiset, ihmiset, ei kaiken tarvitse olla niin vakavaa!

177786.jpg

Tekniikka petti tällä kertaa todella pahasti ja pukeutui normaaleihin työvaatteisiin. Virhe! Ja siitä virheestä bändi kyllä muisti huomauttaa. Tapana on nimittäin ollut, että viehkeä neiti äänineiti on pukeutunut sievään iltapukuun ja jyhkeä valotaiteilija on vetänyt tumman puvun päällensä. Tällä kertaa emme siis toimineet näin. Hyi meitä..

Pojat eivät olleen harjoitelleet ollenkaan ennen keikkaa ja se kuului. Todella rennon irtonaista oli soitto. Välillä oli pieniä vaikeuksia kappaleen tunnistamisessa, mutta kyllä ne sitten jostain kohdasta aina tunnisti ;)

177784.jpg

Keikka meni olosuhteisiin nähden hyvin ja itsellä oli kovin hauskaa, kun näki hyvinkin monta tuttua naamaa ennen ja jälkeen keikan.

Nyt singahdan purkamaan valokamoja kyseisestä mestasta.

Palaamme kun palaamme. :)

Mike
p.s. hammaslääkärissä ei ollut kivaa alkuviikosta :(