Kiivas kolmen risteilyn mittainen hyökkäys Silja Europalle on suoritettu ja ohi. Pääluku pysyi poistuessa samana, ellei jopa suurempana kuin laivaan mennessä, mikä on hyvä asia. Ei siis miestappioita.

Jotain pientä tuli jo raportoitua, mutta tässä lisää tietoa siitä kuinka homma luisti.

Laivalle mentäessä oli hyvinkin hektinen tunnelma johtuen aikatauluista. Näistä ja PA ongelmista selvittiin kuitenkin kunnialla. Laivallahan oli tuon alkupuristuksen jälkeen todella rento fiilis. Torstaina vedettiin unta kupoliin, eli kuuppaan, pitkälle iltapäivään asti, jonka jälkeen siirryttiin messin runsaiden patojen ääreen. Messi oli ehkä kaikista kunnioitetuin asia risteilyllämme. 24h ruokatarjoilu miellytti ryhmäämme. Torstaina suoritettiin myös soinnintarkistus kun laiva oli satamassa. Eli keräsimme popparit yhteen ja laitoimme ne esiintymisalueelle leikkimään soittimillaan. Pientä säätöä tehtiin kuunteluihin tässä tapahtumassa. Ymmärtääkseni myös etupäässä viilattiin soivia taajuksia suhteessa toisiinsa.

Soinnintarkistuksen jälkeen alettiin taas laiskottelemaan ja odottamaan illan keikkaa. Keikalla oli kiva huomata, että meidän lanseeraamat "Auto seis!" ja "Älä mene metsään!" lohkaisut ovat kirvoittaneet yhtyeen ystäviä miettimään uudenlaisia ilmaisuja aiheen ympäriltä.

229684.jpg

229688.jpg

Keikoilla kuultiin normaalin settilistan biisien lisäksi yhtyeen esittely, joka sisälsi tietenkin soolot kaikilta asianosaisilta. Lisäksi kuultiin poikien sovittama versiointi Siljan teemasta. Kyseinen teema soi muuten ainakin allekirjoittaneella edelleen päässä. Kaikkien kolmen keikan tunnelmat olivat riehakkaan räväkät.

229693.jpg

Perjantain keikan jälkeen alkoi tekninen valmistautuminen laivasta poistumiseen. Eli heti setin jälkeen aloimme niputtamaan tavaroita pakettiin. Teimme kaiken mitä pystyi tekemään asiakkaita häiritsemättä ja tämän jälkeen siirryimme "kerroksiin" odottamaan yökerhon sulkeutumista, jolloin saisimme jatkaa purkamista. Kerroksiin siirtyminen tarkoittaa kerääntymistä bändin kanssa jonnekin purkamaan keikan jälkeisiä fiiliksiä, kehumaan toisiamme ja olemaan rauhassa. Itse olin niin rauhassa, että huomasin herääväni omasta punkastani kun loppuroudauksen oli määrä alkaa. Tämä aiheutti kevyttä pölmähtenäisyyttä (se on oikea sana). Olin toisin sanoen hieman hitaalla tuulella. Tavarat kuitenkin löysivät paikkansa laatikoissa ja häkeissä kohtuu nopeasti. Tämän jälkeen pidettiin pieni neuvonpito laivanhenkilökunnan kanssa siitä, koska bussi pakataan. Meille oli ehdotettu, että pakkaisimme bussin kun laiva saapuu Turkuun. Me toivoimme, että saisimme pakata bussin samantien yöllä, jolloin kamat eivät jäisi yökerhoon asiakkaiden tielle ja Turussa ei olisi niin hirveä kiire. Neuvottelut saatiin tyydyttävään päätökseen ja roudaus bussin perään alkoi.

ROUDAUS:
Aloimme sitten porukassa siirrellä tavarapinojamme isoon hissiin, jolla siirryttiin autokannelle. Tässä kohtaa alkoi hassu ilmiö nimeltä "aallokko keinuttaa laivaa kovasti". Itse, kun olin kohtuullisen huonoissa fiiliksissä johtuen pienestä urvahtamisesta sänkyyn aiemmin, en pitänyt tuosta keinumisesta. Fiiliksiä ei lisännyt se, että jouduin olemaan hississä, joka siis alaspäin liikkeen lisäksi heilui sivuttain aaltojen tahdissa. Tässä kohtaa voinen paljastaa. että en pidä huvipuistojen laitteista. :) En pitänyt myöskään tuosta kokemuksesta. Autokannella yritimme parhaamme mukaan tehdä töitä voimatta pahoin suun kautta lattialle. Itse jouduin välillä ihan keskittymään pitääkseni aiemmin nauttimani asiat omana tietonani. Ihmeiden aika ei ole totisesti ohi, sillä kukaan ei loukkaantunut eikä tuonut päivällistään julki. Tavarat löysivät bussin perään ja teknikot punkkiinsa unille. :)

Lauantaipäivä meni verovapaissa merkeissä ja messissä vieraillen. Jätimme hyvästit kiitosten kera laivan mahtavalle henkilökunnalle ja lähdimme kotimatkalle. Kotimatka oli synkeän sateinen, pimeä ja pitkä. Eli normaalia kauraa :)

Nyt on hauska olla kotona, mutta ensi viikonloppua silti odottaen.

Terveisin,
Mike the Moves