Vuoden lopussa kävin tekemässä vielä yhden Carmen Gray keikan. Kivaa oli lukuunottamatta joitakin teknisiä ongelmia. Allekirjoittaneen toimittamassa kalustossa oli pientä sanomista mm. kaukokaapelissa. Hyvin palvellut sotaratsu oli menettänyt pari kanavaa. Ja ikää kaapelilla vasta jotain 20 vuotta..

Olin keikalla pitkästä aikaa valovastuussa, koska Masa boy joutui olemaan muualla kyseisenä iltana. Kivaa vaihtelua oli monitoreista valoihin siirtyminen välillä.

355129.jpg
Mahtava porukka!

Vuoden ekalla viikolla kävimme Masan kanssa tekemässä pientä restaurointia erään suuren ketjun ravintolalle. Päivä kulutettiin nopeasti, kun oli kivaa tekemistä.

355130.jpg

Tammikuussa näki päivänvalon Tampereella ravintola Amarillossa erikoinen perjantai klubi. Vuonna 85 näytelmässä vaikuttavat muusikot soittavat eri solistien kanssa hyvää musiikkia. Olin valaisemassa ensimmäistä keikkaa, jossa vieraana oli Kirsi Ranto. Seuraavana perjantaina en ehtinyt kuin rakentamaan ja laittamaan lamput päälle, koska olin silloin työtehtävissä samassa talossa NRJ:n bileissä. Siellä kansaa viihdytti mm. Martina Aitolehti sekä DCX.

355133.jpg
Martina + tanssijat

Ja samaan aikaan siis yläkerrassa viihdyttivät ystäväni Alabama Houseband ja kapelimestarina toimi Pekka
355134.jpg
Pekka juuri ennen keikkaa
355135.jpg
Pekka tulkitsee

355137.jpg
ja tulkitsee..

Rummuissa kyseisessä kokoonpanossa on Ari "Kreivi" Toikka, joka on muuten nykyisin myös Yö-yhtyeen rumpali.

355138.jpg
Pose!

Tähän kohtaa voisi laittaa molemmista soittajista myös "meikittömän" kuvan piristämään lukijoita..
355140.jpg

355141.jpg

Ja todisteeksi pari kuvaa allekirjoittaneesta työn touhussa. Piuhaa on keritty ja asioita ihmetelty..

355142.jpg

355143.jpg

Kuun puolivälissä sain kunnian toimia valaisumestarina Horsepower bändin juhlavuoden kunniaksi järjestetyllä keikalla Tampereen Rock Housessa. Paikka oli kovinkin täynnä juhlakansaa ja lämpötila sen mukainen. Pikkulinnut laulavat, että ko. bändi saattaisi keikkailla enemmänkin tänä vuonna. Toivotaan! Sen verran komeaa rock-showta tarjosivat.

355145.jpg
Kuva otettu kaukaa yleisön takaa..

Tammikuu myös toi myös Lovexin takaisin keikkalavoille. Menneenä perjantaina Lovex tarjoili ryminää ja rytkettä Hartwall Areenalla järjestetyissä NRJ Awards bileissä. Olimme siellä Markon kanssa antamassa teknistä tukea. Unohdin kameran kotiin tuolle reissulle lähtiessäni, joten luotan siihen, että Marko muistaa myös tätä blogia, kun purkaa kuvia omasta kamerastaan. Päivä oli kohtuullisen pitkä, mutta mukava. Pojat lensivät mestoille suoraan Saksasta. Sammy pääsi soittamaan ensimmäistä kertaa uudella kitarallaan ja se veti hänen suunsa hymyyn.

Ohessa pari kuvaa tapahtumasta kaverini ikuistamana.

355178.jpg
Lovex
355181.jpg
Lovex

Mutta tämä tällä erää. Tulevalla viikolla menemme Lovexin kanssa Jyväskylään Next Step messuille. Yritän muistaa ottaa dokumentointi välineet mukaan :)

Mike