Pitkä aika hiljaisuutta murtuu ja koitan muistini varassa raportoida asioista joita meille on tapahtunut..

Ja Marko lisäilee kommentteja, varmuuden vuoksi kursiivilla, etteivät mene eri ukkojen jutut sekaisin!

23.2 - 25.2 Kemi ja Levi kiertue - Tour

Lähtö piti tapahtua kukon laulun aikaan tutusta paikasta Tammelasta vieraalla bussilla. Olimme hankkineet tälle pyrähdykselle kuljetuskalustoksi yleensä Mamba-yhtyeen alla vaikuttavan keikkaratsun kuljettajan kera. Joten myös tekniikka-ryhmä sai keskittyä olemiseen matkan aikana.

474282.jpg


Tamperetta tuntevat tietävät, ettei tämä paikka ole Tammela. Manserokin perinne kuitenkin vaatii, että edes joskus bussiin hypätään edesmenneen Aulabaarin kohdalta. Minä, Mike ja Heini oltiin nämä kulttuurin vaalijat...

Lähtöä hieman myöhästytti Sammyn pieni myöhästyminen, jota lisäsi se, että emme saaneet häntä puhelimella kiinni joten lähdimme bussilla herran kotia kohti. Oletimme hänen nukkuneen pommiin ja ajattelimme säästää aikaa menemällä odottamaan hieman lähemmäksi hänen sänkyään. Päästyämmä oikeaan osoitteeseen Sammy soitti ja kysyi missä bussi on.. Puhelimensa oli jäänyt äänettömälle. pientä säätöä..

Ja ei kun matkaan. Ensimmäinen pysähdys otettiin jo Jyväskylässä, jossa valtasimme paikallisen musiikkimarketin.

473613.jpg
Kitaravahvistin, jossa on sopiva määrä säätömahdollisuuksia.. :)

Ostettuamme Julianille kasan rumpukapuloita jatkoimme matkaa. Ja niille jotka kinuavat joka keikan jälkeen rumpukapuloita muistoksi, annamme sellaisen vinkin, että me ihan niitä OSTAMME.. Ne maksavat rahaa.. Että ostakaa itse omat kapulanne :)
 
Niin, ja jos joku ihan tosissaan haluaa keikalta Julianin käyttämät kapulat, niin Ameriikan hikkorista tehdyt 5A-kapulat voidaan ottaa vastaan ennen keikkaa ja palauttaa keikan jälkeen. Ehjänä palauttamisesta ei ole takuuta, kapuloita kuitenkin katkeilee keikalla silloin tällöin.

Matka sujui auringon paisteen saattelemana leppoisissa tunnelmissa. Sammy sekä Jason perustivat kasinon bussiin ja saivat houkuteltua Markon pelien lumottuun maailmaan.

473617.jpg
Texas Hold'Em no limittiä pelimerkkeinä tulitikut. Uujee..

Matkalla Kemiin pysähdyimme myös Oulun lentokentällä, josta poimimme Vivianin sekä Theonin kyytiin. Pojat olivat olleet koko viikon valloittamassa Saksan mediaa ja siinä ilmeisesti jotenkuten onnistuneetkin.
 
Vivian hyppäsi meidän pokeririnkiimme kylmiltään ja samperi soikoon, putsasi koko pöydän...

Kemiin saavuttaessa alkoi uurastus. Paikalle tilattu kalusto oli vielä paloina lattialla, vaikka sen piti olla pystyssä meitä varten saapuessamme. Lisäksi talonmies raukka oli heitetty susille, eli hänet oli laitettu matkaan valopokan kanssa, jota hän ei tuntenut/hallinnut ja joka ei ollut kaikilta osin aivan kunnossa. No se tarkoitti vain lisätyötä meille. Masaa siinä sitten autoin omien hommieni ohessa sen verran, että saatiin tuikut välkkymään. Keikka oli sitten totaalista murhaa. Pojat soittivat hyvin ja yleisö oli kivasti mukana menossa tehden illasta onnistuneen.
 
Täytyyhän sitä vähän tekniikallakin leveillä...

474283.jpg

Kuvassa vasemmalta oikealle: Masan valopöytä, mun saliäänen efektiräkki, ja saliäänipöytä. Huomatkaa kaunis sininen sävy, joka hallitsee tekniikan kioskin värimaailmaa...

473619.jpg
Julian "Fast Hand" Drain

473622.jpg
Theon laulaa pulloon.. Mikki hukassa?

473623.jpg
Huolestunut bassonsoittaja soiton tiimellyksessä..


Keikan jälkeen purimme omat roippeemme siistiin kasaan ja painuimme "nauttimaan" yöpymistä varten meille osoitetuista huoneista. Kävi näet niin, että kaikkien huoneissa ikkunat vetivät aivan sa**anasti! Ihan tuulen vire kävi sisään asti. ja tietenkin huoneet olivat pienet ja sänky mahdollisimman lähellä ikkunaa. Kuinkas muuten. Joku sijoitteli vaihtelevalla menestyksellä verhoa ikkunan eteen tilkkeeksi, minä käännyin sängyssä niin, että pää oli mahdollisimman kaukana ikkunasta. Aamulla oli vähän viluinen olo..

Aamupalalla aloimme suunnitella uusia yhdistelmiä tutuista aineksista..

473631.jpg
Roudarin erikoinen

473634.jpg
Nopean kitaransoiton edellytyksenä on runsas aamupala..

473636.jpg
Basisteilla on aina ollut erikoinen maku..

Toimitus huomauttaa: Ruualla ei saa leikkiä! Älkää tehkö tätä kotona, vieraissa, älkää missään! Mekään emme. enään..

Kemistä startattiin kohti Leviä! Ilmassa oli Kiveä ja pyörintää ja fiilis unisen riehakas. Pääsimme hädin tuskin Kemistä ulos kun kuskimme havaitsi autossa vian. Pienen pohtimisen jälkeen päätimme koittaa Rovaniemelle asti, jossa kuskilla oli tuttuja korjaustaitoisia ystäviä. Matka jatkui epävarmuuden painostamana. Rovaniemelle oli matkaa noin 40 kilometriä, kun jouduimme pysähtymään ison kolarin vuoksi. Ja siihen bussi sitten jäikin. Kuljettaja hoiti meille tyylikkäästi jatkokuljetuksen Leville ja bussin hinattavaksi Rovaniemelle.

473651.jpg
Masa ohjaa liikennettä.

473653.jpg
Marko nousemassa sijaiskuljetuksen kyydistä Levillä..

Marko + minä + kamat pääsimme matkustamaan maitorekalla! Aivan huikeaa! Leville saapuminen erosi aivan täysin Kemiin saapumisesta. Lava oli valmiina mikrofonikapeleita myöden ja nopean kasauksen jälkeen pääsimme nauttimaan lämpimistä huoneista ja hyvästä ruuasta.

Levillä oli kaksi keikkaa samana iltana. Sallittu ja Kielletty. Sallitun jälkeen takahuoneessa poikkesi maailmanluokan tähti poikia moikkaamassa.

473664.jpg
Kuinkahan moni tätä blogia lukeva tunnistaa kyseisen Rock-henkilön...?
473665.jpg
Keikan jälkeen jaettiin myös pari nimmaria

S-keikan jälkeen vetäydyttiin kukin tahoillemme lepäilemään ja keräämään voimia illan toista suoritetta varten. Lepäily kannatti ja koko ryhmä oli hyvässä iskussa toisellakin keikalla.

473668.jpg
Sammy yrittää heijastaa valonsäteitä Julianin silmiin

473669.jpg

473671.jpg
Christian ja sininen katse

473672.jpg
Masa ja Marko poustailee

473676.jpg
Christian dokumentoi takahuoneessa

473677.jpg
Väsynyt Masa ja Kuningas

Keikan jälkeen viihdyttiin yhdessä ja erikseen hetken aikaa ennen nukkumatin tuloa. Aamulla alettin jännittää bussin kohtaloa. Eli sitä, millä pääsemme kotiin. Leviltä matkasimme taas sijaiskuljetuksilla Rovaniemelle ja otimme varikkopysähdyksen Lordin ravintolaan. Tällä välin bussin kuljettaja + ystävänsä taistelivat bussia kuosiin.

473678.jpg
Masa istutettuna sähkötuoliin (Masa saa aina nää vaaralliset hommat)

473679.jpg
Ystävät rakkaat

Kaikista epäilyistä huolimatta bussi ehjääntyi ja kotimatkalle päästiin.

473695.jpg
On the road again..

473699.jpg
Väsynyt mutta onnellinen

473700.jpg
Nörttiklubi

Kotona oltiin su-ma välisenä yönä johonkin aikaan. Maanantaina heräsin kipeänä ja lääkäri totesi minulla olevan keuhkoputkentulehduksen. Nice..

Viikko vierähtikin sitten peittojen alla kuumeessa houraillen. Kunnes koitti perjantai..

Perjantai 2.3 Sappee

Pientä kuumetta ja kröhäisyyttä oli edelleen ilmassa, kun lähdimme matkaamaan kohti Sappeeta. Ilmassa oli pientä stressin ainesta, koska Marko tulisi mestoille vasta juuri ennen keikkaa, jotenka meitä oli yksi mies vähemmän kasaamassa kamoja.

Paikalle saavuimme sopivasti lounaan aikaan. Oli hauska roudailla kamoja saliin, joka oli täynnä lounastavia laskettelijoita. Sekä faneja. Pääsin olemaan oikein kunnolla EI-mies, kun yksi faniryhmä ei tahtonut uskoa, että Julian on lavalla ihan töitä tekemässä (pakotin Julianin kasamaan omat rumpunsa).

Porukkaa oli S-vedolla kivan paljon ja illan K-vedolla tosi vähän. Mutta mitäs me pienistä. Kamat kasaan ja kohti uusia seikkailuita. Taas oltiin liikkeellä eri bussilla ja kiitokset kuskina toimineelle Elwikselle sekä mukana olleelle Kaisalle roudausavusta!

Koko matkalta tarttui mukaan vain yksi kuva. Kuva on bussista..

473748.jpg
Arvatkaa mikä bändi on kulkenut paljon ko. bussilla?

On kieltämättä harmi, ettei kukaan huomannut ottaa kuvaa siitä, kun meikäläinen miksaa Lovexin keikkaa tumma puku päällä... Viihde- ja teatterikeikkaa on tullut tehtyä paremmin pukeutuneena, mutta rokkikeikkoja harvemmin.
 
Evijärvi 16.3 ja Tampere 17.3

Evijärvelle lähtö viivästyi, koska tekniikan pojat pelasivat Tetristä kamoilla ja bussin tavaratiloilla. Olimme liikkeellä TAAS eri bussilla ja kohta alkaa moinen kyllästyttää. Nyt alla oli aivan mielettömän upea Nightliner, jota viime kesänä kuritti Uniklubi orkesteri. Bussi on muuten upea, mutta siinä ei ole kunnon tavaratilaa. Kaikki kamat pitää sulloa bussin alla, helmoissa oleviin tavaratiloihin ja meillä pakkaaminen kesti. Loppujen lopuksi kaikki kamat saatiin kuin saatiinkin mahtumaan ja päästiin matkaan.

Matkalla tuijotettiin joku hömppäkomedia ja oltiin rennosti. Jossain kohtaa pysähdyttiin jonnekin ja poppari Sammy teki merkittävän löydön.

473761.jpg
Täällähän myydään poppareita ihan pusseittain

Perille pääsimme todella ajoissa 18:30 ja ovet yleisölle aukeaisivat 20:00. Helmeä! Ei ihan ehditty saada kaikkea valmiiksi joten sisään virtaava yleisö sai katsella kasausnäytöstä.

Tälle keikalle meille tuli myös uusi taustakangas..

473755.jpg
Ilmeisesti joku on tilaushetkellä mokannut mittoja antaessaan.. :)

473756.jpg
Pojat ja outo valo. Pyöreähkö olematta pallo..

473758.jpg
Theon pukeutuneena fanilahjaan.. jonka fani sitten pyysi takaisin.. Kyllä niinkin voi vetää..

Kotimatka sujui osittain jopa riehakkaissa tunnelmissa. Keksimme uuden säännön bussimatkustusta varten ja sitä kokeiltiin heti käytännössä. Hieno sääntö! Mutta siitä joskus toista lisää..

Tuosta taustakankaasta vielä sen verran, että kyseessä on pienennetty mallikappale tulossa olevasta taustalakanasta ja jossain kohtaa keksimme kilpailun tänne blogiin, jonka palkintona tuo rätti on.

473760.jpg
Nimmareilla varustettuna tietenkin

Klubi

Ei paljon kertomista. Aikataulut kusivat ja pahasti. Huono maku jäi suuhun järjestäjien keikan jälkeisestä sekoilusta foorumeilla. Hyvä keikka kuitenkin! Hienosti faneja paikalla, vaikka osa joutui lähtemään kotiin ennen keikan alkua johtuen tapahtuman aikataulujen pettämisestä.
 
Joskus pääsee iskemään se Murphyn laki: Jos jokin voi mennä pieleen, se menee... No, tulipahan edes kerran kokeiltua, miltä tuntuu kun keikka on oikeasti pahasti myöhässä. Itse keikka oli hyvä, Klubilla on aina kiva vetää.

473775.jpg
Klubi ja fiilis

Sellaista raporttia tien päältä tällä erää..

Lapissa käydessä olimme pettyneitä kun emme nähneet poroja. Tai siis minä näin kaksi, mutta jotkut väittävät, ettei niitä lasketa.. Höh!

473777.jpg

Aurinko paistaa! Hyvää kevättä!

Mike
 
Kiitos  Mike, on ihanaa että tulee kevät ja pian sen perään festivaalikesä! Onpa kalenteriin eksynyt jo ensimmäinen virallinen merkintä keikasta ulkomailla asti. Seuraava pariviikkoinen meneekin pikkuhiljaa kaluston kunnostamisessa kansainväliseen kuntoon ja tietysti samalla kotimaan festareita varten. Emmeköhän me tästä pikkuhiljaa raportoi...
 
Kevätflunssaisia terveisiä lähettää myös
 
Marko