On aika kivasti riittänyt tällä viikolla. Vai kuinka? :)

Oon lähinnä ollut ja ihmetellyt tällä viikolla. Yhtä mikseri casea olen rakennellut päivisin kun olen odottanut paremman puoliskon töistä pääsyä. Sit ollaan yleensä tehty herkkuruokia ja ulkoiltu. Välillä ollaan ulkoiltu kaksin, välillä koiran kanssa ja välillä ollaan käytetty meidän "tappajaa" ulkona.

713648.jpg
Aika "iloiset" valjaat ja talutin uroskissalla?

Käytiin äsken kuunteleen hyvän ystäväni aurinkoista dj-settiä eräällä terassilla. Ihme kyllä, ei alkanut vanha suola janottamaan. Tällä viittaan menneisyyteeni levysoittimien takana. Aikansa siis kutakin, mutta en ole ihan vielä uskaltanut levyistäni luopua. Kai niistä osan raaskis myydä. Mutta uskon jättäväni silti vielä itsellenikin kunnon kokoelman.

713644.jpg
Soittopuitteet kohdallaan.

Viime viikonloppuna käytiin toisen ystävän kanssa häiriköimässä Sillalla teltalla kollegoiden töitä, eli huutelemassa sivusta kun Jussi miksas Mambaa ja Eza vahti vieressä etupäätä. Hyvin vahti. En päässyt vääntelemään nappuloita. Hyvä niin! Ja anteeksi! :) Loppuyöstä ei ole julkaisukelpoista materiaalia. Erään tarinan mukaan on nautittu hodareita. Toinen tarina kertoo tanssimisesta tanssilattialla.. Go figure.. Kivaa oli kuitenkin.

Tähän loppuun kuva, jota saa kopioida :) Repikää siitä.

713663.jpg
Ostaisitko sohvan tältä oliolta?

Huomenna taas oikeisiin töihin eli Noitarockiin taikomaan.

Palataan ja nauttikaa paljon jäätelöä! Tai mehuja..

Mike