DISCLAIMER: PICTURES ON THIS BLOGPOST AND BLOG ARE COPYRIGHTED BY MIKE VUORINEN. IT IS FORBIDDEN TO COPY PICTURES FROM THIS SITE.

Viime perjantaina taisin itkeä sitä hotellikuolemaa täällä ihan julkisesti. Keikka oli kuitenkin tulta ja tappuraa..

849898.jpg

Keikan jälkeen suoritettiin ripeähkö kamojen pakkaus, meinattiin jopa bussiin asti kamat suorittaa, mutta kun ei saatu kaukokaapelia yms. etupään etkuja kerättyä asiakkaita häiritsemättä, niin päätettiin jättää moinen aamuun ja siirtyä tiskille virvoittavien juomien ääreen. Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että se eka kierros jo osas kertoa, että hanskasta lähtee. Ja niin se lähti. Tekniikka juotti vuoronperään toisiansa ja pilkun jälkeen pakolliset bussisekoilut + jatkoilut jonkun huoneessa.

Erään tunnetun jo edesmenneen lauluntekijäneron sanoitusta lainaten ja mukaillen: " Lauantaiaamuna krapula ja vapina, tuijotan vessan seinää, olen työpaikan sonni, porsas sekä apina, suu täynnä kuivaa heinää.."

Laatikot ei oo piiiitkään aikaan liikkunut niin hitaasti bussiin ja jotenkin se laatikkotetris ei muutenkaan meinannut onnistua. Meni ne sinne kumminkin.

Lähdettiin sitten siirtyyn kohti Kuusankoskea ja seuraavaa keikkaa. En tiedä johtuiko omista toimista vai pään yläpuolella roikkuneista ukkospilvistä, mutta alkoihan sit päänsärkykin jurmia. prkl.

849899.jpg
jännät pilvet. kontrastia..

Kuusankoskelle päästessä alkoi elämä voittaa. Järjestäjillä oli hommat hallussa ja kamat oli tuonut Huvipajan pojat, joten palvelu pelasi hienosti. Ei me kyllä Markon kanssa siltikään vielä KV2 faneiksi tunnustauduta.

Keikan alku oli vähän outo. Kamat saatiin hyvin lauteille ja piuhat oikeeseen järjestykseen annetun aikataulun puitteissa. Mulla oli siinä sit poppareilla luurit päässä ja kaikki muutenkin valmiina, joten annoin etupäähän luvan aloittaa rock. Mitään ei tapahdu. Katselen sinne etupäähän ja jotain ne siellä säätää. ja säätää ja säätää.. Lopulta tulee ilmoitus, että ei ole alkunauhaa. Ilmoitan tämän poppareille, jotka sitten valuvat lavalle ilman surinoita. Kyllä se siitä silti lähti. Ja hyvin lähtikin. Ehkä paras keikka tunnelmaltaan tänä kesänä. Mulle tuli tosin välillä vilu, en tosin tiedä johtuiko se tuulesta vai kylmistä väreistä.

849900.jpg

Keikan jälkeen kamat kasaan nopeasti ja kohti kotia. Vähän joutui oleen ei-mies ja hakeen pojat bussiin fanien keskeltä. Mutta elämä on. Niin minäkin.

Tällä viikolla on kauniimman osapuolen kanssa lähinnä vaihdettu autoa. Hyvin vaihtui. Ja olihan siihen syytäkin jo. Vime syksynä kun katsastettiin tota meidän edellistä, niin katsastusmies neuvoi tekemään peltihommia, jos meinaa tänä syksynä vielä leiman hakea. Mun mielestä se oli kiltisti sanottu..
Ja toisaalta kun tää meidän perheen kokoonpano muuttuu syksymmällä, niin tarvii vähän enemmän tilaa siirtymisvälineeseen. Meillä alkaakin sit oleen perusasiat mallillaan, nyt löytyy kultaisennoutajan lisäksi farmariauto. Uujee.. :)

Käytiin sen kunniaksi tänään kruisailemassa Nokialla. Vapaa perjantai, joten mentiin kiusaan pikkuveljen muksuja ja käytiin saunomassa kunnon puulämmitteisessä. Parhautta!

Kohta vois mennä ehkä peiton alle. Aamulla lähdetään ajoissa Kokkolan Venetsialaisia kohti. Niistä lisää tuonnempana.

Ai niin. Oon mä ollut vähän kesämieskin..
849909.jpg

Täältä tähän..

Mike