Venetsialaiset oli suuntana viime viikonloppuna. Siellä hommat oli isollansa. Järjestelyt toimivat ja kaikilla oli kivaa. Näin elämäni komeimman ilotulituksen ja päädyin yön tunteina koiravahdiksi! Mulle kun ei keitto maistunut viime vkl niin lupauduin huolehtimaan Indican Sirkun sessestä. Meillä oli sit loppujen lopuksi ihan kivaa. Otettiin Gűntherin kanssa unta kuuppaan vierekkäin sulassa sovussa.

Sunnuntaina kun oltiin kotiuduttu raahauduttiin melkein koko orkesteri siipiä syömään Siperian maisemiin. Leppoisaa oli ja ruoka maistui.



Eilen ajeltiin Lappeenrantaan. Tuttu hotelli ei meinannut löytyä, kun olivat laittaneet ympäristön täydelliseen remonttiin. Päästiin kuitenkin perille kaikesta huolimatta.

Kamat meni aikaisempia klubikeikkoja helpommin pystyyn. Ei ollut niin suurta synnytysongelmaa kuin parina viikonloppuna aiemmin. Harjoitus harjoitus..

Oli sen verran rauhallinen ilta yökerhossa, että saatiin vaivatta työnneltyä laatikot autoon ennen pilkkua. Sit nukkuun ja kasilta aamupalalle. Meinas olla vähän väsy. Lähdettiin heti siinä ysin pintaan työntään kohti Oulua. Prkl näitä siirtymisiä. Masa "RAUTAPERSE" Savolainen tuntuu tykkäävän ratin vääntämisestä, ei oo päästänyt mua ja Markoa vielä tänä viikonloppuna rattiin ollenkaan, no onhan tässä vielä Ouluun varmaan 90 km. :) Herra ajanut nyt siis Tre - Lappeenranta ja Lappeenranta - Oulu. Ja keikka + roudaukset välissä. Hullu! :)

Tai jos se pelkää meidän kyydissä, eikä siksi uskalla päästää meitä ohjaimiin.. Mene ja tiedä.

Viime yönä kun ei kuitenkaan se uni tullut ihan heti, niin värkkäilin simpsonise toiminnan parissa.
Muistuttaa kuulemma etäisesti mua? On kai tossa jotain samaa, mutta siltä kyllä puuttuu kasvoista miehekäs pyöreys.. :) Hieno paita anyway.
868186.jpg
Niin ja vastauksia kommentteihin:
Kyseinen kala oli lahna ei särki. (kts. aiemmat blogitekstit ja niiden kommentit)
Kyllä mulle voi tulla vilu jos seison tuulessa pelkkä t-paita päällä. Yleisössä on varmasti kuuma, kun seisoo kiinni ympärillä olevissa ihmisissä ja hyppii. Mutta toista se on nojailla pari metriä korkeammalla tuulisella paikalla tiskiin. Niin että.

Päätän raporttini täältä tänään tähän..
P.S. onko Plasaan menijöitä? Vois vaikka oluen ottaa jos on.. mike(at)citysound.fi

Mike