kulkee tietenkin isonkirkon kautta.

Eli perjantaina singahdin tuurailemaan Jore Marjarannan monitoreihin. Aamulla starttasin Tampereelta kohti Hesaa, josta soittajat sekä Auvisen Mika kyytiin ja siirryttiin Imatran kylpylälle. Hesan päässä oli vielä märkä "syyskeli", mutta rajan tuntumassa täysi talvi päällä. hrr... oli muka kylmä.

Helppo roudaus oli mestoille ja muutenkin hommat ok. Sähkö oli vaan hivenen erikoisessa paikassa. Olivat piilottaneet isot töpselit lavan alle. Ja huoltoluukku oli siinä kohdassa, johon rumpali yleensä laitetaan. Meinas mennä säveltämiseksi, mutta virta saatiin kuitenkin.

Artisti ja bändi olivat mukavia joten työsuorite ei ollut mitenkään kovin rankka. Osa bändistä kokeili iem-kuunteluakin kun sellaiset sattuivat mukana olemaan. Pitivät kyllä.

Lauantai aamu valkeni liian aikaisin kun 09:00 lähdettiin ajamaan takaisin pääkaupunkiin. Jätettiin orkesteri sinne ja lähdettiin ajelemaan kohti Lapuaa. Yhteensä n. 660 km ja 10h oli toi siirtyminen kokonaisuudessaan. Vähän meinasi olla huononhuumorin ilta, kun Mikan kanssa väsyneinä punnerrettiin setti kasaan Teaa varten.

Mestoilla oltiin about 19:00 ja kamat oli pystyssä vähän yli kahdeksan. Oltais ehditty muuten levätäkin hieman ennen keikkaa, mutta artistin mukana tulleiden tanssijoiden piti treenata settiä. Ei sit levätty. Hotellille ehdittiin syömään heti kohta kympin jäljestä ja takaisin mestoille puolen yön aikaan toteamaan, että keikka alkaakin sovitusta poiketen vasta 01:00. tana.. No ei se siitä. Takahuone kuolemista ja lisää todella huonoa huumoria.

Keikka meni hyvin. Tea oli tyytyväinen kuunteluunsa, enkä mäkään sokkaillut kovalevysoittimen kanssa tällä kertaa. Setin jälkeen universumin nopeusennätys kamojen purkamisessa ja petiin.

Aamulla kamat nopsaan autoon ja siirtyminen kotiin. Ei oo pitkään aikaan tuntunut 200 km noin lyhyeltä matkalta.

Kotona päivä ja ilta meni vieraita viihdyttäessä. Pikkuveli perheineen tuli meille pikkuista moikkaan sekä burritoja syömään ja toivat kauhean kokoiset säkit vaatteita mukanaan. Kiitos heille!

Ja mun vanhemmat poikkes myös tuoden mukanaan älyttömän ison herkkukorin! Oli äidin tekemää mehua, pullaa, limppua ja valkosipulileipää sekä marjarahkaa. Kyllä kelpaa herkutella. Iso kiitos!!

Ja kyllä niitä kuvia sit joku päivä.. Jos sais sen läppärin fiksattua. Tai jotain.

Mike