Hei taas!

Päätin yks kaks yllättäin, että on selkeästi aika päivittää tännekin kuulumisia. :)

Viime kirjoituksen jälkeen on sattunut seuraavanlaisia kommelluksia..

Lokakuun eka viikonloppu alkoi jo torstaina, kun singahdin tekemään Waldon tekniikkaa isolle kirkolle sedulaan. Noise House toimitti kamat, eikä niissä ollut moitteen sijaa, lukuunottamatta sitä tosiasiaa, että niissä helvetin painavissa subeissa on pyörät paskana, joten ne ei tahdo liikkua mihinkään. Tai jos tahtovat, niin sitten ne subit haluaa päättää liikkumissuunnan.

Perjantaina käväisin vaahtobile-keikalla lopettamassa tämän vuoden vaahtokauden. Oli myös "kesän" erikoisin keikkamesta. Eli vaahtobileet pienen paikallisbaarin kokoustilassa :). Porukkaa oli paikan kokoon nähden hyvin ja pitivät aktiviteetista, joten mikäs siinä. Oli varmaan aika kylmä kotimatka joillakin kastuneilla.

Lauantaina taas isolle kirkolle Waldon tekniikkaa tekemään. Kamat samasta paikasta kuin torstainakin. Oli kysessä 70 hengen yksityistilaisuus.. Oltiin pyydetty mahd. pientä settiä.. Muuten oli kiva setti, mutta kyllä ne subbaset vaan painoi edelleen :) Ja pyörät pyöri yhtä huonosti kuin torstainakin. Roudaus reitti oli mitä mukavin. Kuorma-autosta kamat suoraan lastauslaiturille, josta työntö hissiin ja hissillä 6:n kerrokseen. Kivaksi tän roudauksen teki se tosiasia, että esiintyminen suoritettiin 7:n kerroksen sauna/kokoustiloissa. Ja hissi ei tosiaan sinne asti noussut. Meinas tulla itku parin laatikon kanssa siinä portaissa. Portaiden jälkeen vielä 50 m. työntöä (ne subbarien "hyvät" pyörät!!) ja sillä matkalla kaksi palo-ovea korkeine kynnyksineen (subbarien ja laatikoiden paino!!).

Ei siinä. Sisään päästiin. Setti nousi kasaan ja tsekki tehtiin. Sit pamautettiin etupäävahti Larin ja itse artistin kanssa Pekingiin syömään. Olipa aika tulista chilikanaa. Muuten hyvää, mutta tuli vesi silmistä ;)

Sit takas mestoille ja keikkan kimppuun. Hyvin se bailaus lähti tollaiselta pienemmältäkin porukalta. Kamat nippuun ja taisteleen alaspäin nyyttiä. Meni jotenkin helpomman oloisesti. Tai siis ainahan kaikki alaspäin tulee. :) Sitäpaitsi jos tää homma olis liian helppoa, niin kaikkihan tätä tekis..

Siinä meni sitten viikko ihmetellessä mm. Helsingin yöelämän uutta tulokasta, eli kävin asennushommissa Ópera klubin työmaalla. Kulutin maanantain ja torstain siellä vastuualueena liikkuvien valojen asennus ja ohjelmointi.

Perjantaina hypättiin pitkästä aikaa rautaperse Masan kanssa samaan autoon ja karautettiin Voice Boys hommiin, eli vietiin tekniikka Waldoa varten Jyväskylään. Uusi mesta kyseessä eli Jyväshovi hotellin yökerho Night. Roudaus sujui mallikkaasti keskeneräisen parkki/lastaushallin kautta. Kamat toimi, samoin ihmiset, joten ei ihmeellisiä tuosta keikasta.

Lauantai meni sitten Rock'n'Rollin ihmeellisessä maailmassa Nokian Iisopissa. Nappasin mukaani Innovasonin, kun itsellä sellainen oli vapaana. Eli ihan harjoitusmielessä otin sen, kun en ole ko. vehjettä juurikaan käyttänyt vaikka sellainen on puolivuotta ollut firman inventaariossa. Onhan se ihan eri lailla mikserin oloinen kuin vaikka toi Yamaha mikä meillä on. Molemmissa on hyvät puolensa. Yamaha nimittäin pesee ton mennen tullen kokonsa ja ominaisuuksiensa puolesta. Tossa taas on hyvää ääni ja sen laatu. :) Tosin en mä tonne tapahtumaan olisi LS-9 ees saanut, koska sehän seikkaili Lovexin kanssa lokakuun saksanmaalla. Äänipojilla oli joku visio aiheesta ja ottivat mukaansa pelkän LS-9:n. Ajelivat käsittääkseni samasta tiskistä etupään ja monskut. Sitä varten piti ihan kaupassa käydä ja poistaa Peteltä yksi adat kortti tohon meidän tiskiin. Saivat sit äänipojat ajettua kovalevykaman digitaalisesti tiskiin. Oli kuulemma toiminut moitteettomasti.

Seuraava viikko menikin mm. Tampereen Infernon moving headeja huoltaen. Kolme lamppua kuudesta kaipasi huoltoa. No on niissä jo maileja mittarissakin, nimittäin yli 4000 tuntia kaikkissa koneissa, paitsi siinä yhdessä, jonka mukaan kokonaiskäyttötunnit on 4. Mystistä sinällänsä, että yhtä kauan on roikkunut katossa kuin kaverinsakin :) Joten tarvitsee hieman isompaa huoltoa toi yksilö..

Sitten olikin jo vuorossa harvinaisuuksien harvinaisuus.. Vapaa viikonloppu! Ihan tarkoituksella sen pidin vapaana, koska lauantaille oli sovittu juhlavaa menoa. Rapujuhlat! Tosin mä en niin niistä ravuista perusta, mutta kivaa seuraa, hyvien virvokkeiden kera. Kyllä kelpasi. Vaimon kanssa oltiin sit ekaa kertaa viihteellä yhdessä, niinkuin tosi piiiiitkään aikaan. Eli Venla meni mummolaan yökylään. Hyvin meni yö molemmissa suunnissa. :)

Viime viikko menikin sitten vähän kipeillessä. Joten aika rauhaksiin tuli mitään tehtyä. Perjantaina oli jo pientä musiikki&media hässäkkää, eli kamojen toimitusta ja siitä sitten Waldo keikalle Hyvikäälle. Oli edelleen subien pyörät paskana. prkl.. No saatiin me ne silti sisään :)

Lauantai ja sunnuntai meni aerobic-kisojen äänivahtina Nokialla. Lauantaina meinas olla vähän raskas päivä kun tulin Waldo keikalta samoilla silmillä mestoille. Sunnuntaina olin kuin uusi ihminen ja päivä meni silloin helpommin. :)

Eilen käytiin lähinnä kääntymässä varastolla. Nappasin mukaani vanhan kuvascannerin, jonka virtalähde on ollut hävöksissä vuosia. Kokeilin laitetta tarvikemuuntajalla ja hyvin tuntuisi scannaavan. Joten tarvitsee mennä ostamaan tolle oma tarvikevirtalähde.

Tänään pitäis mennä vähän enemmän varastolle siivoamaan, kun ensi viikolla pitäisi tulla rekan kyydissä meille kokonaan uusi PA. Eli Void Acoustics Arcline setti on tulollansa.

Ja tähän loppuun kevennykseksi muutama kuva.

Terveisin, Mike

2017946.jpg
Mä oon niin onnellinen...

2017949.jpg
Petteri on niin onnellinen..

2017947.jpg
Lovex Linnanmäki

2017951.jpg
Lovex Kaustinen Sali

2017952.jpg
Ei paljon ylimääräisiä häiriötekijöitä..

Hyvää syksyä!