Moro vaan taas kaikille...

Nyt on vapaa perjantai-ilta, joka on kieltämättä harvinaista herkkua. Ja minä istun kotona, kun ei oikein baarielämä tänään kiinnosta. Tällä viikolla kun on tullut vietettyä työn puolesta aikaa melko runsaasti savuisissa kapakoissa. Tai, tarkemmin, kapakassa.

Viikko meni mukavasti Tampereen Henry's Pubin merkeissä. Tiistai-keskiviikko-torstai. Kolme iltaa, kolme aivan erilaista esiintyjäryhmää. Hyviä keikkoja ja hauskoja ihmisiä.

Tiistaina rupeama alkoi "Acoustic Night"-meiningillä. Lavalla nähtiin trio, jonka piti soittaa pianolla ja parilla akustisella kitaralla lähinnä brittiläistä pop-musiikkia. No, jossakin kohtaa iltaa mopo lähti sopivasti käsistä (soittajilla...) ja illan mittaan kuultiin myös mm. Popedan ja Antti Tuiskun kappaleita... Lisäksi lavalle saatiin vierailemaan myös tangokuningatar Johanna D.

Poppareilla oli hauskaa ja yleisö viihtyi. Samoin minä. Olin varannut koko kolmipäiväisen rupeaman ajaksi itselleni tarpeeksi laadukkaan mikserin ja efektiräkin, joilla oli ilo tehdä töitä. Vaikka tulihan siinä hiukan suuruudenhullu olo, kun miksasi kolmihenkistä akustista bändiä Venice 320:lla. Jäi pari kanavaa käyttämättä... (n.20)

Keskiviikkona vuorossa oli "Sami ja Jenni sekä Aina Mielessä-Orkesteri". Ohjelmistona Juha "Watt" Vainion Isojen poikien lauluja. Eli odotettavissa reilu tunti musiikillista pornografiaa... :)

Bändi oli aivan loistava! Rummut, basso, kitara ja saksofoni. Ammattimiehet soittivat kappaleet autenttisen "vanhahtavalla" soundilla ja meiningillä. Mutta eniten hämmensi Jennin laulusuoritus! Vieläkään en ymmärrä, miten mimmi pystyy laulamaan täysin pokalla niitä tekstejä. Jos ette tiedä mistä on kysymys, ottakaa selvää...

Torstaina taas tunnelmasta toiseen. Willy's funk-sessiossa oli vieraana Juha Junttu ja ohjelmistona vanhaa funkkia ja soulia. Taas aivan mahtava keikka. Osa yleisöstä ei välttämättä osannut arvostaa bändin rutikuivaa funk-groovea, mutta meikäläiseen se kyllä osui. Lisäksi mulla oli mahdollisuus (ja velvollisuus) auttaa bändin lauluhommissa omalla mikrofonilla. Hauskaa!

Tänään siis vapaailta, huomenna Saloon. Ja jos vaan ehtii, vielä illalla Hellän hautajaisiin nykyisessä paikassa... Ja sieltä jatkoille... ja jos pääsee, niin sunnuntaina töihin Amadeuksen jameihin.

Nähdään taas jossain, ja "palataan asiaan" (Näissä merkeissä: Suomen kansan latteimmat sanonnat, Pasi Heikura, Otava 2004)

Marko, RoadDamager