Vapaa viikonloppu takana ja vapaa lomaviikko edessä.. Elämä on ihanaa :)

Perjantaina päivä meni tehdessä valmisteluja lauantain Suuria Juhlia varten. Ohjelmassa oli viime hetken ostoksia, vaatteiden testailuja, teknikoiden ohjeistamista yms. Nukkumaan meno tapahtui yöllä kahden aikaan, silti aamuinen 07:00 herätys ei tuntunut pahalta. Lauantaiaamu kului pitkälti auton pakkauksen parissa. "Kuinka paljon mahtuu pieneen Corollaan, pieneen Corollaan, tavaroita ja vaatteita :))"
Siirtyminen juhlapaikalle sujui ensimmäiseltä iskuryhmältä aikataulun mukaisesti. Sitten alkoi odottaminen. Toinen iskuryhmä nimittäin myöhästyi sovitusta aikataulusta puolitoista tuntia. Siitä huolimatta tekniikka ehdittiin saada ajoissa valmiiksi.
Päivä meni kaikilta osa-alueilta yli odotusten. Kaikilla osallisilla tuntui olevan kivaa ja se näkyi tunnelmassa. Aamun tunteina vietetyt saunajatkot puhuttavat asianomaisia varmasti pitkään. nimim. hikisellä vartalolla on vaikea painia :) Saunajatkojen jälkeen vietettiin grillikota jatkot, jonne saapui myös laulu- ja soitinyhtye Lovex + teknikot. Kiitos pojat!! Te teitte meidän aamun :)

Tänään sunnuntaina siivottiin juhlapaikkaa ja huokailtiin. Aurinko helli meitä koko urakan ajan, mikä piristi kovasti muuten väsähtänyttä juhlakansaa. Nyt odotellaan lennon lähtöä kohti Lontoota, josta tarinoidaan lisää, mikäli nettiyhteydet toimivat.

LONDON BABY!!

Mike
M<3J 9.9.2006