ja kaikkea.

Kotiuduttiin aamutuimaan Helsingin suunnalta. Oltiin Luxissa jossain Nokian bileissä soittamassa. Tai mä nojailin tiskiin ja pojat soitti.

Oli pienin lava ikinä, koskaan. Eikä asiaa tosiaan helpottanut Vivianin uusi kitarapedaalilauta joka on melkein 2 metriä leveä.. Joku on sanonut sitä miehekkään kokoiseksi.. Mene ja tiedä. :)

Oli aika häsäily hommaa, vaihto aikaa oli vähän ja se käytettiin tehokkaasti. Vähän myöhästyttiin kun ei ollut tiedossa aikataulut ihan kaikista suunnista selkeästi. Toinen suu sanoo, ettei ole kiire mihinkään ja kohta jo toinen suu huutaa, että ollaan myöhässä aikataulusta PRKL! Hyvin se meni kuitenkin. Itäväylän pojatkin pääsi sieltä sit melkein ajoissa kotiin. Anteeksi ja kumarrus.

Nyt ei vielä väsytä, niin aattelin touhuilla kaikenlaista tässä. Iltapäivällä pitäis lähteä mökkeilemään, joten jos aamun touhuais, sit kävis lounaalla, jonka jälkeen paneutuisi siestalle hetkeksi aikaa. Tuntuis just nyt hyvältä suunnitelmalta. Katotaan kuinka käy.

Mökkeilyn lisäksi jussia vietetään Kalajoella lauantaina, jonne on mökiltä kohtuu lyhyt siirtymä. Törmäilen siis muuhun porukkaan hiekkasärkillä.

Ei muuta kuin Hyvää Juhannusta kaikille!

Mike