DISCLAIMER: PICTURES ON THIS BLOGPOST AND BLOG ARE COPYRIGHTED BY MIKE VUORINEN. IT IS FORBIDDEN TO COPY PICTURES FROM THIS SITE.

Saksasta palattiin viikko sitten. Eikä yksinkertaisesti ole saanut aikaiseksi kirjoittaa ennen tätä. On ollut kaikkea muuta.

Perjantaina palattiin ja kamoja heiteltiin eri suuntiin pitkin päivää. Illasta olin sitten jo töissä. Kalenterissa luki Nerdee akustinen veto. Tavatessani Emilyn ja Lauran (ihania tyttöjä, toim huomauttaa) selvisi, että Nerdee on enemmän tai vähemmän telakoitunut. Neidot olivat perustaneet uuden orkesterin nimeltä Lumi. Ilta oli kovin kiva, tytöt hoitivat osuutensa ammattitaitoisesti, joten oma tontti oli helppo pitää hallussa. Kaiken kaikkiaan kiva tapa laskeutua Suomen arkeen.

629984.jpg
Emily & Laura eli Lumi

Mutta siis mitäs siellä Saksassa tapahtui viime kuuleman jälkeen?

No siellähän herättiin keskiviikkopäivään, joka oli aurinkoinen. Pakkasimme kamat ja hyvästelimme Saksan kiertuekotimme haikeina. Kuljettajamme Chris osoittautui varsin mukavaksi herraksi. Toivottavasti pääsemme hänen kanssa toimimaan uudestaan tulevaisuudessa.

630041.jpg
Lovex takes over Germany part 1 tour crew (without our lighting guy who is sissy and fly to gigs :))

Siinä kamoja bussista poistaessamme ihastelimme porukalla yhtä erikoisimmista fanilahjoista bändin historiassa..

630040.jpg
Gift letter from fan..

Chris otti bussin ja katosi auringonlaskua kohti, meidän jäädessä hengailemaan satamaan. Pitkä oli päivä laivaa odotellessa, mutta kyllä se sieltä viimein tuli ja otti meidät kyytiin. Torstai päivä kului merellä ja jouduimme jopa vakoilun kohteeksi. Olimme Theonin ja Sammyn kanssa laivan ylimmällä ulkokannella huolehtien vain omista asioistamme, kun Ruotsin armeijan kopteri tuli meitä häiritsemään.

629982.jpg

Tiesittekö muuten, että kiertuebusseissa on yksi sääntö ylitse muiden. Asia jonka myös meidän porukasta kaikki oppivat tämän rupeaman aikana. Se kuuluu: Numero kakkosta ei tehdä bussin vessaan piste!! Ja mikäli sellaisen menee tekemään, niin kuski tulee todella todella vihaiseksi.

629985.jpg
"Rule nr.1 punk! You don't sh*t in toilet of my buss!"
Our driver Chris feeling bit f*cked..

END OF OUR FIRST GERMANY TOUR

Saksan matkasta tulee vielä kohtuullisen iso kuvalataus kun saan aikaiseksi. Mukana mm. lisää turistikuvia speziale.

Tällä hetkellä istun Siilinjärven keskustassa keikkabussissa. Ihmeellisellä tavalla on Suomeen näitä ilmaisia wlan-yhteyksiä ripoteltu. Tässä ollaan S-Marketin vieressä parkkiksella ja dataillaan. Parhautta! Jos olen nyt jonkun kotiverkossa, niin kiitos sinulle tuntematon tästä kovasti.

Vajaan tunnin päästä pitäisi tuupata pojat lavalle ihmisiä viihdyttämään. Sitten kamat kasaan ja kohti Helsinkiä. Huomenna vuorossa Kolmoset kiertue-tour!
Päivä startataan Helsingistä Kaisaniemipopista, jossa vedämme 14.00.
Sieltä siirrymme Hämeenlinnaan jossa veto on 18.00 ja jotta päivä olisi perfect, niin
teemme vielä yhden keikan illalla kotopuolessa eli Pakkahuone 22.30. Saattaa olla hivenen takki tyhjä kun pääsee kotiin. Se mikä ei tapa, se vahvistaa.

Tänään muuten koin kouriintuntuvasti kesän vaaroja, kun ampiainen päätti pistää minua keskellä kuuppaa Patalahden Esson pihassa. Muuten matka Siilinjärvelle oli pitkä ja tylsä. Täällä päässä kaikki on itseasiassa parasta ikinä! Aurinko paistaa ja "bäkkäri" on kohdallaan. Hyvä ruoka ja kovasti ajanviettoesineistöä. Esim. biljardi, pingis, pleikkari, jalkapallopeli yms.

Nyt tarvii kuitenkin alkaa pukea poppareille luureja päälle, että kuulevat soittaa.

Palataan taas!

Mike