Oltiin sit Lovexin kanssa perjantaina pitkästä aikaa tien päällä. Ja muutoksia on tullut. Allekirjoittanut on siirtynyt valotiskin taakse ainakin tällä erää ja monitoreihin on tullut Aki, joka tuurasi mua viimeisimmällä Saksan reissulla, kun oli sitä "perhelisääntyy"-touhua.

Hauska reissu oli toi perjantain Kuopion visiitti. Kylmä oli tosin ulkona ja myös sisällä bussissa. Jännittää kuinka kylmä siellä bussissa mahtaa ensi viikonloppuna olla, kun mennään pohjoiseen kierteleen.

Aika nopeasti saatiin perjantaina setti pystyyn, vaikka oli hieman asiat niinkuin ne tauon jälkeen yleensä on. Pientä hakemista oli ilmassa.

Ehdin ohjelmoida tsekin aikana muutamia valojuttuja, mutta paljon asioita jäi tekemättäkin. Pysty silti vetään. Tiski rupes kiukutteleen heti kun alkoi veto. Tietenkin. Ilmeisesti se paljon puhuttu "chamsys pc-wing virtaliitin paskana" syndrooma. Tarvii käyttää huollossa.

Keikalla tuli sit sitä uutta tuotantoakin ja hyvin uppos. Toi eka sinkku on kyllä kova luu! Koko levyä odotellen..

Keikan jälkeen ripsakka purku ja kamat kauheessa pakkasessa ja tuulessa bussin ruumaan. Unta revinkin sitten koko kotimatkan, kun oli edellinen yö mennyt ilman unia varastolla ahertaessa.

Lauantai oli tällä erää vapaa ja meni laiskotellen sekä herkutellen. Sen verran joutui venymään, että kävin postissa lähettään Kuopion esiintymispaikkaan niiden mulle lainaan antaman bäkkäri kabinetin avaimen.. :) Heräsin siihen puheluun. Täti oli aika jäykkänä kun kyseessä oli kuulemma niiden yleisavain. Nice! Mitäs antoivat tällaiselle harvapäälle sellaisen. Mä pyysin vain kabinetin avainta :) Onneks ottivat mun yhteystiedot..

Ei siinä. Ens viikonloppuna kohti pohjoista. Ohessa pari kuvaa Kuopiosta.

1301550.jpg
Keikka käynnissä


1301551.jpg
Julian ja taisteluhaavat keikan jälkeen


1301557.jpg
Taiteilija ja taide

Terveisin,

Mike