Käytiin sellainen kolmen päivän retki Lovexin kanssa ja silti joka yö omassa sängyssä. Erikoishommaa. :)

Torstaina karautettiin Himokselle avaamaan niiden ja meidän juhannus. Oltiin siis ihan eka ryhmä tänä vuonna tuolla, portit aukes n. 10 sekuntia ennenkuin me alettiin. Tai siltä se tuntui. Pikku hiljaa porukka sitten kuitenkin valui katsomaan meidän metelöintiä. Puitteet oli muuten enemmän kuin kohdallaan: Akun Tehtaan kamat, eli ei valitettavaa. Savukin pysyi joten kuten lauteilla, which was nice. Bäkkäri hommat oli myös oikein mallikkaat ja kotiin pääsi nopeasti vedon jälkeen. Parhautta!

Perjantaina oli myöhäinen lähtö kohti Euraa, niin päivän värkkäilin aikani kuluksi varastolla kaikkea mahdollista. Euran Sieravuoreen kun suunnattiin, niin meinas tulla uskonpuute vastaan. Alkoi tiet käymään niin kapeiksi, mutta kyllä sieltä sitten esiintymispaikka löytyi. Ei oikein mitään ihmeellistä sanottavaa. Lamppuja ei ollut, joten oli "joo joo-miehenä" mukana. Muutama spotti oli talon puolesta, ja puolivälissä keikkaa löysin niille jonkun liukuohjaimenkin, josta hetken välkytin. Ei vaan oikein työpiste ollut paras mahdollinen, kun ohjain sijaitsi lavaverhojen takana, rumpujen vieressä. :)
Plussaa tässä paikassa oli hyvät pizzat ja kauniilla paikalla sijainnut hyvä sauna, jota ehdimme kokeilla ennen keikkaa.
Kotimatkalla henkevien jutustelua ja muutama yömyssy.

Lauantaina liian aikainen herätys ja lähtö kohti Hankoa. Paikka löytyi kohtuu helposti ja taas oli kamat mallillaan (Akun Tehdas): Oli vaan mestoilla niin järjetön tuuli, että olis tarvinnut vähän vahvempaa vaatetta taas päälleen. Ja ei se savukaan oikein pysynyt paikoillaan.. No siitä selvittiin ja kauhean säädön ja sekoilun jälkeen ilta meni sitten itsensä viihdyttämiseksi oluen ja muiden alkoholia sisältävien juomien kanssa. Kiitos Pilvi ja Ville sekä Niko & lady hyvästä seurasta! Kyllä kelpas olla. Ja koska asiat eivät aina mene ihan niinkuin on suunniteltu ja käsikirjoitettu niin, vielä suuremman säädön jälkeen pääsin kotiinkin sieltä. Kiitokset tästä Elvikselle, joka elää ja painaa!

Edellisessä postauksessani pohtima Chisun tekniikka olikin Janne R., eli tuttua oli silläkin suunnalla ja johan oli nautittava soundi. Ne biisit sai aika paljon uutta pontta, kun sai kuunnella niitä kunnon töttöröistä hyvin miksattuna.

Ja sattuneesta syystä ehdin nähdä myös illan päättäneen Popedan, jota en muista nähneeni vuosiin. Olihan se melkoinen mallisuoritus nuoremmille orkestereille siitä kuinka yleisöä viihdytetään. Ei kysyttävää.

Kotimatka oli melko hiljainen, mutta aamusta kuitenkin jo omassa sängyssä taas. Alkuviikko on nyt sitten oltu ja ihmetelty asioita. Perjantaina suunnaksi Ikaalinen ja on siinä päivälle muutakin säätöä taas tarpeeksi. Lauantaina kokonaan vapaa päivä (sekä ilta) hyvässä seurassa ja sunnuntai menee sitten varmaan sohvalla ;)

Hyvää loppuviikkoa kaikille! Keep on truckin'!

Mike