DISCLAIMER: PICTURES ON THIS BLOGPOST AND BLOG ARE COPYRIGHTED BY MIKE VUORINEN. IT IS FORBIDDEN TO COPY PICTURES FROM THIS SITE.

Mä oon vähän ollut vaiti Ouluun matkustamisen jälkeen. En ees tiedä miksi. Tai no kotona ollessa ei jaksa kirjoittaa.. Niin paljon muuta tekemistä siellä.

Kai sen nyt jo voi täälläkin sit sanoa, eli jos joku ei vielä ole noista rivien välistä vihjeistä tiedostanut, niin meidän perheeseen tulee vauva. Ja aikaa sen tulemiseen ei pitäis olla enään kovinkaan pitkään. Meitä on nyt sit kaksi pallovatsaa, mutta vain toinen palloista sisältää yllärin. :)

Oulusta suoriuduttiin silloin kunnialla kotiin. Masa tykitti sen viikonlopun ihan kokonaan ratissa. Hullu.

Oulussa oli hommat isollansa. Oli hyvä henkilökunta ja hyvät kamat. Ilo oli siis vedellä. Kiitos Eero!
Ohessa pari tunnelma kuvaa:

902864.jpg
902869.jpg

Oulun jälkeen oli viikko vapaata ja viime lauantaina vuorossa sitten Riihimäki. Siellä sattui ja tapahtui. Paikassa oli hivenen vähän sähköä, eli Masa joutui veteleen valot talon shukoista. Pelkillä liikkuvilla siis mentiin. Ja silti ei sulakkeet kestäneet. Kolmannen biisin aikana "zäp" valot pimeiksi ja kohtuu rivakkaa juoksemista edestakaisin. Parin biisin kuluttua hommat ok ja valoshow jatkui vieläkin typistetympänä.

Muuten oli asiat hyvin. Helppo roudaus suoraan lavalle, joka sitten nousi esiintymiskorkeuteen, kun kamat oli ready. Juhlasali/liikuntasali mahtavuutta siis. En vain muka kai ehtinyt räpsiä kuvia siellä, tai sit ne on vielä kamerassa. Mene ja tiedä.

Mä jatkoin Riihimäeltä melkein suoraan Lontooseen Plasa esitystekniikka messuille. Parin tunnin unet yritin keräillä lentoaseman kovalla penkillä. Ei oikein lähtenyt.

Plasa oli tänä vuonna jotenkin paremman oloinen kuin viime vuonna. En tiedä mistä se johtui. Tuli taas tutustuttua moniin uusiin ihmisiin. Esillä oli aika paljon led-tekniikkaa. Itseä kiinnosti eniten Void Acousticsin uudet tuotteet. Kivoja kajareita tuli merkiltä myyntiin. Lisäksi messuilla esiteltiin uusi ihme-teippi; Rescue Tape. En jaksa alkaa selostaan, mutta ehdoton niille jotka tarvitsevat moista tuotetta.

Kotimatkalla meinas tulla kiire koneen vaihdon yhteydessä. Lontoosta kone lähti n. tunnin myöhässä ja meillä oli vaihto Amsterdamissa. Siellä jäi aikaa n. 20 minsaa siitä kun kone laskeutui, siihen kun seuraava lähti. Meinas mennä tiukalle. Lentäneet ihmiset tietävät, että portti suljetaan hyvissä ajoin ennen lähtöaikaa. Kaikenlisäksi siellä piti mennä passintarkastuksen ja turvatarkastuksen läpi, vaikka vain vaihtoi koneesta toiseen. Näin ei tosiaan ole kaikilla asemilla. Koneen piti lähteä 20:25 ja juoksimme vielä porttia kohti klo. 20:20. Onneks koneet oli saman yhtiön vehkeitä, joten olivat päättäneet, että odottavat meidät vielä. Huh. Ja tiesivät kertoa, että meidän matkatavarat ei tohon lentoon ehdi. Nice.. No tuliaislaukku tuli sit seuraavana iltana kotiin kannettuna. :) Siitäkin siis selvittiin.

Lontoo tunnelmia: (Pics by Kaisa N.)
902870.jpg
Mike ja bussi
902873.jpg
Messukeskus
902872.jpg
Tyttöjen mikseri

Aina silloin tällöin joku utelee, että kuinka me vietetään aikaan bussissa pitkillä siirtymillä. No kukin tavallaan. Allekirjoittanut on viime aikoina dataillut ja nukkunut aika paljon, Masa on ajanut yms.

Ja Sammy on treenannut:
902855.jpg
Sammy treenaa kakofonisia skaaloja ja poseeraamista

Ja tähän loppuun sääennuste tälle syksylle:
Sataa vettä ja kaikkia v*tuttaa. Anteeksi.

Täältä tänään tähän. Mike